lauantai 25. lokakuuta 2008

Roksulle toinen lintupudotus!

Rock`n Roll on toiminut loistavasti tänä syksynä, huolimatta nuoresta iästään. Kaksi pudotusta hyvästä haukusta alle 8 kk:n ikäiseltä koiralta lienee hyvä saavutus :). Olisi ollut monia tilaisuuksia enempäänkin, mutta nuorta koiraa täytyy vähän säästellä.



Kiitos Roksu tästä syksystä, nyt hieman lomaa ja sitten keskitymme harjoittelemaan näyttelytouhuja.



Eipä tule olemaan helppoa tipuilla ensi syksynä, paetkoon ken voi :)!

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Täällä on jo isoja tyttöjä

Kertun ja Romeon vauvat täyttävät tällä viikolla jo 4 viikkoa! Ja heistä kehittyy kyllä kauniita tyttöjä. Pieniä legoja on jo tullut suuhun, osataan murista ja heiluttaa häntää sekä painia, muun muassa. Matokuurit on syöty irvistellen, mutta jauhelihaa mielellään. Maito tietenkin maistuu vieläkin parhaalta :).

Pirteitä ja elämäniloisia tyttöjä, oikeita "mummon" ylpeydenaiheita :)


Dynarock`s Dust InThe Wind




Dynarock`s Dreamer

maanantai 13. lokakuuta 2008

Silmät auki

Nyt tytöillä ovat silmät jo ihan auki, molemmilla. Sirkkaa vaan vähän väsyttää kuvassa, niin ei ihan siltä näytä :).



Dynarock`s Dust InThe Wind 2,5 vko


Dynarock`s Dreamer 2,5 vko

torstai 9. lokakuuta 2008

Tytöt tänään 2 vko ja Sirkan silmät aukesivat!

Tytöt täyttivät siis tänään 2 viikkoa ja samalla Sirkan silmät aukesivat! Klaara vielä vähän panttaa :). Painot ovat jo kuin isoilla tytöillä, Klaara 608 g ja Sirkka 671 g!





Tytöt ja äiti voivat hyvin. Kerttulilla riittää maitoa (painotkin sen jo kertovat :)) erittäin hyvin. Kunhan silmät tuossa kunnolla aukenevat, tulee tytöistä myös "silmät auki" -kuvia blogiin.
Kynnetkin leikattiin ensimmäistä kertaa eilen illalla, olivat jo niin mahtavan pitkät. Hyvin tytöt senkin ottivat, jatkoivat vaan uniaan.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Tytöt 1,5 viikkoa

Tytöille uni ja ruoka maistuu :). Ristiäisetkin pidettiin, nimiksi tulevat Dynarock`s Dreamer ja Dynarock`s Dust In The Wind.


Dynarock`s Dreamer


Dynarock`s Dust In The Wind

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Tytsät ovat tuplanneet painonsa

Sirkka painaa nyt 408g ja Klaara 390g, eli kehitys on ollut erinomaista. Tyttöjen isä matkasi Euroopan Voittaja -näyttelyyn Unkariin, pidetään peukkuja pystyssä Romeolle ja Jaanalle :)! Pohjalla kuitenkin jo Maailman Voittaja -näyttelyn PU 2 tältä kesältä!