perjantai 18. joulukuuta 2009

Ensimmäiset riistakontaktit

Vauvelit ovat ottaneet jo ensimmäiset riistakontaktitkin :). Brutus ja Lotta olivat sitä mieltä, että kyllä kunnon sorsapaisti aina nää Royalit voittaa.




Otettiin muutamia sorsia sulamaan, jotta saadaan lauantaina tehdä paistia. Nappulat olivat oikein otettuja sorsasta =D! Pakastimeen jäi vielä teeri, pyy, monta sorsaa, metso ja kolme hanhea, joten eiköhän tässä vielä hengissä pysytä vähän aikaa.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Voittaja`09 ja Pohjoismaiden Voittaja`09 Helsingissä

Olin viikonlopun töissä toimitsijana Messukeskuksessa Helsingissä. Työntäyteinen, mutta antoisa reissu!

Omia koiria ei mukana ollut lainkaan, mutta Dynarockseja edusti lauantaina Dynarock`s Dust InThe Wind, eli Kia. Kia pärjäsi hienosti ensimmäisessä näyttelyssään ollen JUN EXC2 erinomaisella arvostelulla. Juniorivoittaja-titteli jäi harmillisen pienestä kiinni, ohi kiilasivat vain venäläiset. Aivan loistavaa Kia, Nanny ja Niklas. Kiitoksia teille, tätä oli ilo olla todistamassa =D!


Kuva: Hannu Heinonen

Kuvassa isä ja tytär: vasemmalla Dynarock`s Dust InThe Wind ja oikealla Multi CH Wheel`s Wonder-Worker

Kiitokset kaikille mukavasta seurasta, erityiskiitokset Jaanalle, Hannulle, Niklakselle ja Nannylle :)!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Whisky ja monta kääpiötä





Whiskyn mielestä voisi olla vaikka enemmänkin...

Tämä lempeä "jättiläinen" hoitelee Kertun pentuja äärettömän hellästi ja kärsivällisesti <3! Ja Brutus ja Lotta RAKASTAVAT Weetä =D. Kertsa keskittyy ennemmin jo muihin hommiin, on vissiin saanut tarpeekseen (kuvassakin syö taustalla puruluuta).

Välillä käy Whiskyä vähän sääliksikin, kun pennut venyttävät huulia naskalihampaillaan, purevat varpaista ja roikkuvat hännässä :(. Mutta ei Wee pahastu, yhtään kertaa ei ole edes komentanut pentuja.

Wee on tosiaan lempeä jättiläinen, joka ei halua kenellekään mitään pahaa =D!

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Jo viisi viikkoa täynnä

Pennut täyttivät eilen viisi viikkoa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää :)!






Ristiäisetkin on pidetty: Dynarock`s Rainmaker tunnetaan kotoisammin nimellä Lotta ja Dynarock`s Ring Arthur on Brutus.




torstai 26. marraskuuta 2009

Kohta jo 1 kk täynnä

Pennut ovat saaneet ensimmäisen matokuurin, pieniä legoja puskee suuhun ja kiinteää ruokaa on maisteltu. Kävelyä harjoitellaan ahkerasti, ei mene enää kauaa kun A&A pomppaavat tassuilleen. Ja sen jälkeen on mökissä taas elämätä =D!



Tässä tihrustellaan maailman menoa vielä pentulaatikosta käsin

maanantai 23. marraskuuta 2009

Jyväskylän Kansainvälinen koiranäyttely 21.-22.11.2009

Whisky (Unita`s On The Rocks) pyörähti näyttelykehässä Jyväskylän KV-näyttelyssä sunnuntaina. Luokkana oli vielä pentuluokka tässä vaiheessa. Wee käyttäytyi mallikkaasti ja näytti oikein nauttivan ihmis- ja koiravilinästä.



Wautsi täällä on mukavaa =D!!!

Tuomarina lk mäyräkoirilla oli Bernando Bucher Regazzoni Uruguaysta. Whisky sai loistavan arvostelun ollen ROP-pentu!

"8 months female. Well built, strong bone, excellent head, beautiful small eyes. Very elegant in appearance and movement. Excellent temperament and colour."



torstai 19. marraskuuta 2009

Vanhaa viisautta ja nuorta voimaa



                                           Ilmeet kertovat kaiken :)


Artsilla ja Anelmalla aukesivat silmät maanantaina :). Keskiviikkona sitten piti jo päästää "ukki" natiaisia katsomaan, ja vanha papparainen oli aivan haltioissaan =D. Vähän kun ikää tulee lisää niin nämäkin lapsukaiset pääsevät aina muutamaksi tunniksi Kasperin hoiviin, niin saa Kerttukin levätä samalla. Kia ja Iineshän olivat aikoinaan Kasperilla päivähoidossa ja hyvät eväät nuoret neidit sieltä saivatkin elämään.

Kasper puhdisteli Artsin silmät ja korvat ja Artsi mietti, että mikä pahanhajuinen vanha rahjus siihen nyt tunkee :).

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kaikilla vauveleilla on jo hyvä koti

Kiitoksia kaikille mielenkiinnostanne, olemme löytäneet kaikille vauvoille jo loistavat kodit :)! Seuraavat Dynarocksit syntyvät aikaisintaan ensi vuonna, saattaapi mennä myös vuoteen 2011. Katsellaan!




Ystävälläni Kristiinalla (Kennel Te-biit`s) on vapaana vielä muutama urospentu, joten pennusta kiinnostuneet ottakaapa yhteyttä sinnepäin!

Kennel Te-Biit`s

torstai 5. marraskuuta 2009

Koko MC Maaveden kuulumisia

Vähän tietoa muidenkin kuin Kertsan edesottamuksista, Kertsaa ja vauvoja unohtamatta :). Aloitetaan vanhimmasta...

Kasperia vaivaa dementia tai jokin, äijä on ihan pihalla ;). Missään ei ole hyvä olla ja nyt kun vielä Kerttu on rauhoitettu, niin kylläpä korpee :(. Kasper on keksinyt tässä muutaman viime kuukausien aikana kaikenlaista kivaa, parhaassa tapauksessa oli 4 naapurinporukkaa herraa etsimässä. "Eipähän siinä mitään, kävin tuolla hirvien nylkypaikalla katsastelemassa oisko tuoretta lihaa. Ja tuntuihan siellä olevan. Senhän takia meikä häippäisikin, kun tuli niin hyvät tuoksut nenään sieltä ja KERRANKIN sain mahan täyteen. Eli vainu pelaa, väitti tuo yks ämmä mitä tahansa... Syöminen on yhä edelleen mun ykkösharrastus. Ja vaikka oon yrittäny auttaa näissä kotitöissäkin, kun tuo Kerttukin on siellä jossain ylemmissä kerroksissa, niin sanomista niistäkin vaan tulee! Pyykkikonetta oon tyhjentäny ahkerasti ja tehny polttopuitakin, mutta eihän näille mikään riitä!"




Ja sitten Whiskysieppo ja Tarhapöllö ;). "Noohh, tässä ollaan yleisesti mietitty tätä maailmanmenoa. Ja kauhee kaivuri on ollut tuossa läheisellä tiellä jylläämässä jo kaksi päivää! Välillä ollaan yritetty sitä pistää ojennukseen, huonoin tuloksin. Äippä laitteli talipalloja koivuun roikkumaan ja siihen on tullut mukavasti riistaa, niin niitä ollaan sit kateltu ja haukuttukin välillä. Wee on sisällä 15 tuntia vuorokaudessa, ettei palellu, kun sillä on ihan onneton turkki, voi raukkaa. Vaikka meillä on lämmin omakotitalokin, niin ei. Minä oon kyllä täällä tarhassa ollu koko ajan! Ollaan kyllä joka päivä käyty lenkillä kanavanrannassa, se on kyllä kiva mesta! Keväällähän siellä oli karhukin tallustellut, mutta ei uskalla enää tulla, kun tietää että me käydään siellä. Wee on ollut treeneissäkin tuossa aina välillä, kuuluu vaan että seiso ja hyvä tyttö ja kävellään ja ei vedä ja sen semmoista. Mut hyvin sillä menee. Ja ydinluita ollaan syöty."




 Ja Gepardi sitten. Kerttu ja pennut voivat oikein hyvin. Ruoka maistuu koko sakille mainiosti. Suunta on oikea: Kertsalla paino vähän tippuu ja Artsilla, Kainolla sekä Anelmalla se lisääntyy hyvää vauhtia. Pennut ovat oikein hyvännäköisiä ja pirteitä. Kohta ylitetään jo 400 gramman maaginen raja!








tiistai 3. marraskuuta 2009

Kaikki on jo paljon paremmin


Vaikeudet on nyt toivottavasti voitettu. Artturi ja kaksi siskoa voivat hyvin ja painot ovat nousseet mukavasti. Kaikki pennut ovat pirteitä ja aktiivisia sekä valtavan ruokahalun omaavia. Kerttu on myös toipunut leikkauksesta hyvin, näyttäisi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Koko ajan tämä urhea pikku koira on kyllä hoivannut pentujaan täysillä, vaikka on kohdannut sekä fyysisiä että psyykkisiä vaikeuksia. Tänään juhlistimme tilannetta maksalaatikolla ja nakeilla.




                                           Artturi 3 vrk

Nyt täytyy vain kaikkien ajatella tulevaisuutta ja iloita siitä, että täällä on kuitenkin hyvinvoiva emo ja kolme pirteää, tervettä pentua.


                                          Kaino 3 vrk

Pikkusiskojen kuolinsyy selviää sitten aikanaan, voisi olettaa, että kyseessä oli synnynnäinen kehityshäiriö, joka saattoi johtua vaikka heikosti kiinnittyneestä istukasta. Pentuja oli kuitenkin todella paljon ja he olivat isokokoisia. Eläinlääkärin mukaan myös synnytysvaikeudet johtuivat tästä asiasta, kohtu oli niin venynyt, ettei jaksanut enää supistella.


                                          Anelma 3 vrk

Onneksi nämä kolme tissimagneettia voivat hyvin ja paksusti :). Maitoa riittää Kertulla paljon ja "Paras Painonnostaja Vuorokaudessa" -titteliä pitää tällä hetkellä hallussaan Artturi, voimassa oleva ennätys on nyt 31 grammaa. *Woooooohoouuuu * Titteli on kuitenkin koko ajan uhattuna, mimmit kirivät koko ajan ja roikkuvat aivan ennätyksen syrjässä kiinni =D.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Vaikeuksia vaikeuksien perään :(


 Kerttulin synnytys käynnistyi lauantai-iltapäivänä ja aluksi kaikki näytti menevän hyvin. Ensimmäinen pentu syntyi kotona, oikein pirteä poikavauva, joka ristittiin Artturiksi koska lauantaina oli Artturin nimipäivä. Supistukset loppuivat sitten aivan yllättäen. Ajoimme Joroisiin eläinlääkäriin, ja siellä Kerttu sai kalkkia ja supistuksia vahvistavaa lääkettä. Synnytys ei kuitenkaan jatkunut normaalisti näistä toimenpiteistä huolimatta. Seuraava etappi olikin sitten Kuopio, jossa suoritettiin keisarinleikkaus.

Palasimme kotiin kera neljän tytön ja Artturin. Kaikki näytti sujuvan hyvin, mutta sitten kaksi pienintä tyttöä alkoi heikentyä, hengitys vaikeutui ja syöminen loppui. Keinoruokinnasta ja kaikista mahdollisista toimenpiteistä huolimatta tila vain heikkeni. Toinen tytöistä nukkui pois matkalla lääkäriin ja toinen tyttönen lopetettiin eläinlääkärin toimesta, koska mitään ei ollut tehtävissä.

Pienet ruumiit lähetettiin Eelalle Helsinkiin tutkittavaksi, jotta lopullinen kuolinsyy saadaan selville.

Kertsa, Artturi ja kaksi pikkusiskoa voivat  kuitenkin hyvin ja toivottavasti tilanne pysyy nyt stabiilina. Pikkuprinsessoille hyvää matkaa Sateenkaarisillalle.

"Entä jos..". Risto Reipas sanoi, eikä katsonut Puhia silmiin, "huomispäivänä emme olisikaan yhdessä?" "Mitä tarkoittaa ei yhdessä?" Puh kysyi. "Se tarkoittaa, että minä olen aina sinun kanssasi, mutta minä en ehkä aina ole täällä."

torstai 29. lokakuuta 2009

H-hetki lähestyy...







Kerttuli-mamman H-hetki lähestyy, laskettuun aikaan on nyt 2 päivää :O. Eli milloin tahansa voi alkaa tapahtumaan. Mamma on jo muuttanut uuteen kämppäänsä olohuoneen nurkkaan ja kotia on nyt pitänyt järjestellä ihan urakalla... Tuo yksi kaksijalkainen tyyppi oli nimittäin laittanut KAIKEN aivan väärin; peti oli sijattu huonosti, vesikuppi aivan hölmössä paikassa yms... Nyt pääsee onneksi rauhoittumaan, kun on vihdoin saanut kaiken kuntoon, tuumii Kerttu =D.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Vauhtimimmi Kia



Dynarock`s Dust Inthe Windin (kotoisammin Kia) juoksunäyte :).




Kia asustelee Niklaksen ja Nannyn hoivissa Helsingissä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kerttuli tuhdissa kunnossa





Kerttu alkaa olla jo aikamoisen tuhdissa kunnossa, kuva otettu kun odotuspäiviä on kertynyt 41. Vielä pitäisi kestää 2,5 viikkoa. Ulkoinen habitus haittaa jo vähän normaalielämääkin, vatsa meinaa jäädä kiinni jo kynnyksiin yms :). Muuten mamma jakselee hyvin, ruoka maistuu ja tämä pikku-ahtisaari köpöttelee pihalla muiden perässä vielä kummasti =D.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Mäyräkoirien pääerikoisnäyttely Kuopiossa 4.10.2009

Mäyräkoirien pääerikoisnäyttely järjestettiin Kuopiossa viime sunnuntaina Suomen Mäyräkoiraliiton ja Itä-Suomen Mäyräkoirat Ry:n toimesta.

Kennel Dynarock`sista mukaan geimeihin lähti "pikku" Wee eli Unita`s On The Rocks. Näyttelyyn oli ilmoitettu todella paljon mäykkyjä, peräti 237 kappaletta.

Whiskylle ei tuloksia tippunut ensimmäisessä näyttelyssään, mutta olen päivään kuitenkin todella tyytyväinen. Wee käyttäytyi ihmisvilinässä kuin kotonaan ja esiintyi reippaasti sekä mallikkaasti. Ja oli oma iloinen itsensä =D!

Tuomarina lyhkäsillä oli Elisabeth Rhodin Ruotsista ja arvostelu meni jokseenkin näin:

" Stor långsträckt tikvalp med vackra linjer. Vackert huvud, välformat bröstkorg, korta överarmar o trampar, genom med framtassar utm. bak. ställ. Rör sig pavallelt med bra steg."

Kerttu ultrassa 2.10.

Käytiin Kertsan kanssa ultrassa ELL Tarja Kärjän vastaanotolla perjantaina. Vahvat pikkuvauvelit asustelivat siellä kuin rivitalossa ja ultrassa näkyi peräti KUUSI pentua :O! Lopputuloshan on vielä arvoitus, mutta joka tapauksessa pentuja on tulossa :)!

Kertsan vyötärö on enää muisto vain ja vatsa alkaa pyöristyä jo toden teolla vaikka vuorokausia tänään tulee vasta 34. Ja gimma pomottaa muita taas 5-0, kaikki elävät hienoisessa "kauhun tasapainossa", että millähän tassulla se nyt herää... Vanha Kasper varsinkin saa taipua jokaiseen oikkuun ja luopumaan kaikista leluista ja luista, mutta saa myös välillä niin paljon hellyyttä osakseen tämän Kuningattaren toimesta, että asiat painetaan sitten villaisella ;).

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Rockitar ensimmäisessä kokeessaan

Roksu aloitti koeuransa hienosti 12.9.2009 Mikkelissä LINT -kokeissa. Kyseessä olivat Viljon Haukut, jotka on perustettu erään legendaarisen pystykorvamiehen kunniaksi.





Ja hyvinhän tuo ura alkoikin -saaliina koko kisan voitto. Tuloksena AVO3 johtuen erittäin huonosta lintupopulaatiosta alueella.

Roksu teki "vain" sen mitä tehtävissä oli :). Alueelta löytyi vain 3 teertä, joista Roksu sai täyden 10 minuutin haukun.

Käytännön metsästyksessä omilla alueilla kausi on lähtenyt upeasti liikkeelle. Kauniita ja pitkiä haukkuja on kertynyt useita ja yli 10 minuutin haukusta eräksi saatu metso kruunaa kauden alun.

LTW`09 Lisego Nosa Dame For Dynarocks astutettu

Kerttu kävi poikaystävän luona Porissa 1.9.2009. Komea poika FIN MVA BALTJV `04 LTUJV `05 Naa-Naan Veider Vempbu hoiti homman komeasti himaan.


Vemppu



Odotettavissa siis lyhytkarvaisen kääpiömäyräkoiran pentuja loka-marraskuun vaihteessa. Pennut ovat luovutusikäisiä vuodenvaihteen tienoilla. Suurella todennäköisyydellä vauvelit ovat mustia punaisin merkein.

perjantai 28. elokuuta 2009

15 minuts of fame...



Uutiskynnys ylittyi Joroisten Lehdessä 27.8.2009 :)

tiistai 18. elokuuta 2009

Ohan se tuo Kepa vaan kova mimmi...

Kepardi se vaan jaksaa. Oltiin Joensuussa kaksi päivää viikonloppuna ja sää oli hyvinkin vaihteleva. Lauantaina oli kansallinen kaikkien rotujen näyttely ja sunnuntaina kansainvälinen näyttely.





Lauantaina tuomarina oli kaikille mäyräkoirille Kristiina Ahlberg, hän toimi myös ryhmätuomarina. Sunnuntaina samat hommelit hoiti Markku Mähönen.

Ja tuloksiin:
Lauantai AVO ERI1 PN1 ROP RYP-3
Sunnuntai AVO ERI1 PN1 CACIB ROP RYP-2

Nyt pääsee Kepakin lomille lomps :)!

maanantai 17. elokuuta 2009

Kiitos Kasper!

Nyt päätin, että Kasperin näyttelyura on ohi, miekkonen saa vetäytyä viettämään eläkepäiviä ihan tosissaan. Kasper ei viime aikoina enää oikein nauttinut ko touhusta, liekö vanhaa papparaista stressannut hulina ympärillä. Innoissaan vanha herra oli aina mukaan lähdössä, mutta paikan päällä ei ollutkaan enää yhtään kivaa. Tästä lähtien käydään vain lenkillä ja vähän pieniä jälkihommia harrastamassa. Nyt on yksi aikakausi ohi, jota ei voi kukaan korvata.





Fin Mva V-07 Te-Biit`s Metrilenkki Joensuu KV 16.8.2009 VET ERI1 PU2 ROP-VET




Ollaan Kasperin kanssa kierrelty ympäri Suomea ja Baltiaa; tuloksina mm. 7x ROP, 9xVSP, 8xROP-VET, 1xVSP-VET, 3xSERT, 2xCACIB, FIN-MVA, 2x MEJÄ AVO-1, VOITTAJA -07, VETERAANIVOITTAJA -07 -08, ja paljon on hyviä muistoja kertynyt matkan varrella. Normaali kotielämä on Kasperin rinnalla ollut vertaansa vailla, jannu on järjestanyt jos jonkinlaista tapahtumaa tuossa vuosien mittaan :). Ja niin pitääkin, eiväthän he turhaan mäyräkoiria ole...

FIN MVA V-07 Te-Biit`s Metrilenkki alias Kasper vielä viimeisessä näyttelyssään 10,5 vuoden ikäisenä: Joensuu KV Tuomarina Markku Mähönen VET ERI1 PU2 ROP-VET!

Tämä viimeinen voitto on omistettu Isälleni, joka kuoli päivälleen vuosi tätä viimeistä näyttelyä ennen, ja jonka paras kaveri Kasper oli. "Kun muita niin hienoja Koiria ei ole olemassakaan. Kasper tietää kaikki hommat selittämättäkin. Kasper on enemmän kuin ihminen."

Kiitos Kasper näistä näyttelyvuosista ja muita vuosiahan meillä on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon. Rakastan Sinua.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Whisky -iso roikale ja vielä uhmaikäinenkin

Tässäpä meidän Whisky (Unita`s On The Rocks) opettelee poseerausta, Wee ei ollut taaskaan ihan samaa mieltä tämmösestä joutavasta hömpästä ;). Parempi olisi juosta pitkin pusikoita vailla määränpäätä. Wee on jo isompi kuin kääpiökaverinsa ja luonnettakin tuntuu jo löytyvän vaikka koko Maaveden kylälle jakaa =D! "Ei enää käy ryttyileen Rockitar ja ne muut, nyt olen paljon isompi, kuin Roksu ja ne muut..." Wee kommentoi muuttunutta tilannetta virnistäen samalla pirullisesti hammasrivistöllään, josta puuttuu tällä hetkellä noin joka toinen lego.



Weellä on mahtava luonne: avoin, rohkea ja ystävällinen. Ja pieni uppiniskaisuus on vaan plussaa mäyräkoiralle! Ja huumorintajuakin Weeltä löytyy ja niinhän sitä pitää tässä porukassa ollakin =D

Mäntyharju 8.8.2009

Kaikkien rotujen kansallinen koiranäyttely Mäntyharjulla 8.8.2009

Tuomarina lk kääpiöillä Hannele Jokisilta ja ryhmätuomarina Paula Rekiranta




LTW `09 Lisego Nosa Dame For Dynarocks
AVO ERI1 PN1 ROP RYP2

Way to go Kepa, again =D!!!

maanantai 3. elokuuta 2009

Kertsan voittokulku jatkuu



Käytiin Kertsan (LTW `09 Lisego Nosa Dame For Dynarocks) kanssa Iisalmen ja Mikkelin kansainvälisissä koiranäyttelyissä. Tässäpä tuloksia:

Mikkeli KV 25.-26.7.2009
AVO ERI1 PN1 CACIB VSP

Iisalmi KV 1.-2.8.2009
AVO ERI1 PN1 CACIB VSP

On se Kepa vaan kova mimmi :)!!!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

PIKA -kokeessa Ristiinassa 8.7.2009

Käväisimme Kasperin ja Kertun kanssa PIKA -kokeessa Ristiinassa. Tuomarina toimi Kari Airiainen. Kasper rokkasi taas entiseen malliin suorittaen kokeen 5 minuutissa. Kerttulikin reputti vain täpärästi, ongelmia tuotti sorkan tuominen ulos putkesta :(. No, ensi kerralla parempi tuuri.

Te-Biit`s Metrilenkki:

1. Etsintä:
Hyvä, ohjattu lähtö. Maavainuinen ripeä jäljestäjä. HYVÄKSYTTY

2. Laukauksensieto
Laukaus ammuttiin 6 mm:n starttipistoolilla. Pieni vilkaisu ja jatkaa jäljestystä. HYVÄKSYTTY

3. Kolotyöskentely/saaliskäyttäytyminen
Nopeasti putkeen, ottaa sorkan suuhun ja tuo ulos. HYVÄKSYTTY

Lisego Nosa Dame For Dynarocks

1. Etsintä:
Maavainuinen jäljestäjä, hyvä ohjattu lähtö. Rauhallinen jäljestäjä, vaatii hieman tukea. HYVÄKSYTTY

2. Laukauksensieto
Koira reagoi hieman laukaukseen, mutta kokoaa itsensä ja jatkaa jäljestystä. HYVÄKSYTTY

3. Kolotyöskentely/saaliskäyttäytyminen
Koira käy riistalla, mutta ei ota riistaa, eikä halua taistella riistasta. Sallittu aika täyttyi. HYLÄTTY

Lisää treeniä ja uusi yritys loppukesästä!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Lomailua

Akat vaan peuhaa...



... ja sillä aikaa Kasper on työn touhussa, eli vahtimassa, ettei kukaan vaan vie eväitä grillistä :).


Whisky In The Jar

Kävimme hakemassa uuden perheenjäsenemme kotiin Kouvolasta. Whisky eli oikealta nimeltään Unita`s On The Rocks on maineikkaan Unita`s kennelin kasvatti yhdistelmästä KANS&FIN&S&EST MVA V-05 PMV-05 PMV-07 Unita`s Marigold - KANS&FIN&S&EST MVA FIN KVA-L Luotometsän Pele. Whisky on lyhytkarvainen mäyräkoira.




Kiitoksia Ulla ja Riikka Björkmanille tästä ihanasta ja reippaasta tyttösestä :)!!!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Tallinnassa tapahtui 06.06.-07.06.09

Olimme Tallinnassa 5.-7.6. Mukana olivat kaikki kotosalla asustavat koirat, eli Kasper, Kerttu ja Roksu. Lauantaina osallistuimme Eestin Voittaja 2009 -näyttelyyn ja sunnuntaina erikoisnäyttelyihin ryhmille 4 ja 5.

Tuomareina lauantaina Ole Stanskjaer Tanska ja Paul Jentgen Luxemburg sekä sunnuntaina Anja Pusch Saksa ja Otakar Vondrous Tsekki.





T-B metrilenkki eli Kasper sai lauantaina ERI:n ja sunnuntaina EH:n. Esitettiin kuulemma väärässä luokassa ja niin tehtiinkin :(!!!





LN Dame For Dynarocks sai lauantaina ERI:n ja oli paras narttu 5 ja sunnuntain tulokset olivat AVO ERI 1 PN 3 ja SERT.




Rantarinteen Rockitar eli Roksu oli lauantaina H ja sunnuntaina JUN ERI1 JUN-SERT ja PN2.





Ja molempina päivinä Kape&Kepa olivat Rotunsa Paras pari!

Eli kaikkiaan hyvä reissu, JUN-SERT, SERT ja BEST BRACE-1 kaksi kertaa!

lauantai 23. toukokuuta 2009

Uusi perheenjäsen

Meille muuttaa parin viikon päästä yksi näistä veijareista. Sitten ei varmaan ole vähään aikaan vapaa-ajanongelmia :)! Mimmin kutsumanimeksi tulee Whisky. Samalla toteutuu pitkäaikainen haave saada NORMAALIkokoinen lyhytkarvainen mäyräkoira. Lisää raporttia myöhempänä...



torstai 21. toukokuuta 2009

Nyt meillä on putki päällä (eikun täällä)

PIKA (pienoismäyräkoirien käyttötaipumuskoe) astuu voimaan 1.6. 2009. Jeesss, aivan loistavan hieno homma :)!



Nyt on sitten treeniputki hommattu kotiinkin. Kepa vipelsi jo eilen putkessa täyttä päätä, nakkien voimalla näin aluksi. Putki on polyuretaaniputkea, halkaisijaltaan noin 170 mm.




Putkia on kaksi kappaletta, molemmat viiden metrin mittaisia, niitä voipi tulla tänne Muaveelle kokeilemaan. Ja toinen putki joutaa lainaan, halukkaat voivat ottaa yhteyttä asianomaiseen. Putki mahtuu hyvin henkilöauton peräkonttiin.

Eiku treenaamaan tätä uutta koemuotoa!!!

Koira-Warkaus

Koira-Warkaus 16.-17.5.2009. Mukaan lähti koko hurja kööri, nyt vielä vahvistuksena oma kasvattini Dynarock`s Dreamer (Iines), joka oli ensimmäistä kertaa mukana näyttelyissä, pentuluokassa tietenkin. Tuomarina pystykorvaisilla oli Paavo Mattila ja mäykyillä Kim Vigsö Nielsen Tanskasta.




Kerttu



LTW `09 Lisego Nosa Dame For Dynarocks:
"3 years. Excellent type. Excellent head&expression. Correct mouth. Strong neck and topline. Excellent croup, would like to see more strenium, good posternum. Well angulated front&rear. Moves very well, correct coat." AVO ERI1 PN2




Kasper


FIN CH V-07 Te-Biit`s Metrilenkki:
" 10 years. Excellent head&size. Correct bite&ears&eyes. Strong neck. Very good topline. Excellent croup. Excellent body. A little straight in sholders. Well angulated rear. Not at all in best condition today. Excellent mover." VET EH1




Iines


Iines



Dynarock`s Dreamer:
"8 months, very promising head, correct dentition, correct ears&eyes&nose. Strong neck, excellent topline, correct croup. Sufficient long prosternum. Excellent angulated front&rear. Moves well." PEN 1 KP ROP-PENTU



Roksu



Rantarinteen Rockitar:
" Hyvä nuori narttu, hyvänmallinen pää, kauniit korvat. Sopusuhtainen runko. Hyvät raajat, saisi kantaa häntäänsä paremmin. Hyvä turkki. Ryhdikkäämpi esiintyminen olisi eduksi."
JUN EH1

Yhteenveto: Roksun pitää vielä rohkaistua lisää, Kepa voipi pysyä tuollaisena kuin se nyt on, meillä on maailman paras lkk-pentu ja Kape-rähjäke joutaa eläkkeelle :)

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kaunotar ja Kulkuri

Viime aikoina ei ole ollut paljoa aktiviteetteja "julkisella" rintamalla, kotona olemme kyllä puuhastelleet kaikenlaista. Lähinnä myyräjahtia, muuttolintujen ihmettelyä ja puutarhan hoitoa. Kasper "The Kulkuri" on taasen alkanut laajentamaan reviiriään, koska munien paleltumisesta ei enää ole vaaraa. Herran lopullinen määränpää on yleensä lähistöllä asuvien Hakamäkien koti, matkalla käydään moikkaamassa veneentervaajat, naapuruston koirat (olisiko vaikka juoksuja tai tappeluja tiedossa ;)), siili- ja myyräjahtia täytyy myös harrastaa tai muuten vaan patsastella pelloilla, metsässä tai naapureiden pihoissa. Ja kotiin ei ole mitään kiirettä. Retken lopuksi on mukava mennä möykkäämään Jorkin ja Mirkun oven taakse tai vaihtoehtoisesti kävellä vaan suoraan sisään isännän tai emännän perässä. Jannu paiskaantuu sitten nukkumaan (täytyyhän miehen nyt unta saada) naapureiden eteiseen. Kiitoksia Mirkku ja Jorkki kärsivällisyydestänne ja kiitokset myös muille naapureille etsinnöistä ja puhelinsoitoistanne =D!



Kerttu The Puutarhuri

Samaan aikaan toisaalla: Kepa "The Puutarhuri" pistää säpäleiksi kaikki istutukset sitä mukaa, kun ne saa tehtyä. "Pakkohan ne pensaat on sieltä kaivaa esiin, koska ne on piilotettu juuri Minua varten. Osaa tuo yks tyyppi olla välillä kivakin, kun keksii kaikenlaisia leikkejä...jeesss.. taas uusi pensas..."



Kasper The Kulkuri

Nyt aletaan kyllä itse kukin laajentamaan reviiriä, suunnitelmissa ainakin Varkaus ja Viro tässä vaihessa. Mökkihöperöiksihän tässä tullaan, kaikki paitsi Kape.

Naapurikin ajaa juuri paskaa pelloilleen, joten kohta löytyy muutakin uutta mielenkiintoista tekemistä :(.... Että tämmöstä.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Lithuanian Winner `09 & Vilnius Cup `09

Kävimme Kertun ja Kasperin (Lisego Nosa Dame For Dynarocks& FIN MVA V-07 Te-Biit`s Metrilenkki) kanssa Liettuan turneella 14.-15.3.2009. Lauantaina oli ohjelmassa Liettuan Voittaja `09 ja sunnuntaina Vilnius Cup `09.







Reissu oli rankka, mutta antoisa. Kasper oli ilmoitettu valioluokkaan, koska veteraanit eivät voi ottaa CACIBeja vastaan.






Lauantain tulokset:

Te-Biit`s Metrilenkki VAL EH3
Lisego Nosa Dame For Dynarocks AVO ERI1 PN1 LT SERT CACIB VSP
LIETTUAN VOITTAJA 2009






Sunnuntain tulokset:
Te-Biit`s Metrilenkki VAL ERI3 PU3
Lisego Nosa Dame For Dynarocks AVO ERI1 PN1 LT SERT VSP CACIB
VILNIUS CUP WINNER 2009





Eli kaiken kaikkiaan menestyksekäs viikonloppu =D!!! Kiitoksia mukavasta matkaseurasta koko porukalle sekä kiitoksia myös muille suomalaisille, joiden kanssa olimme Liettuassa tekemisissä =D!

torstai 5. helmikuuta 2009

Pystykorvien jalostuspäivät 31.1.-1.2.2009

Käväisimme pystykorvien jalostuspäivillä Kuopiossa 31.1.-1.2.2009. Meno oli mukavaa, lauantaina oli luentoja sekä yhdessäoloa ja sunnuntaina pystykorvaisten erikoisnäyttely. Koiria oli ilmoitettu mukaan valtava määrä, suomenpystykorviakin oli 71 kpl!

Täytyy kyllä sanoa, että mäyräkoirageimien jälkeen ei ole ikinä ollut niin pahaa oloa seuraavana aamuna kuin nyt oli ;)...



Roksu rokkasi oikein hyvin, arkuus on katoamassa. Täytyy kyllä olla tyytyväinen kehitykseen :)

Juniorinarttuja oli 12 kpl. Tuomarina pystykorvilla oli Esko Nummijärvi.


"Rotutyyppi erittäin hyvä. Kirkas keskiruskea. Kookas näyttävä narttu. Kaunismuotoinen kevytpiirteinen pää. Kauniit korvat. Hyvä selkä ja raajat. Erittäin hyvä karvapeite. Tekee hieman korkearaajaisen vaikutelman. Esitetään hyvin."

Tuloksena JUN EH JUK3